Ishøj Karate Cup 2017, Tanska

Kotona muutama päivä, matkalaukut purettu ja pakattu ja taas mennään.
Viime sunnuntaina kotiuduttiin Bulgarian EM-kisoista, maanantaina levättiin ja tiistaina jatkettiin treenaamista. Piti saada kisakunto taas kohdalleen. Viikonloppuna olimme jo kolmantena vuonna peräkkäin Ishøj Cupissa Tanskassa. Onneksi hiihtoloma sattui juuri tähän kohtaan.

img_5023
Aamulla superaikaisella koneella Kööpenhaminaan
wpkopis17.jpg
Meillä oli perjantaipäivä aikaa kulkea kaupungilla. Kansallismuseossa siskojen ja muumioiden kanssa.
wpkopis17-1
Meidän Cadettien sarja alkoi ensimmäisenä lauantaiaamuna. Punnitukseen seitsemältä, tankkaus ja tatamille kahdeksaksi.
img_4946
Siirin ja Annan kanssa oltiin kaikki samassa sarjassa, niin kuin monta muutakin kovaa ottelijaa Pohjoismaista.
img_4955
Ensimmäinen ottelu tanskalaista vastaan. Se päättyi 0-6 minulle.

Seuraavana vastassa olikin tämän vuoden EM-nelonen Nora Handelsby Norjasta. Ottelu päättyi tasatilanteeseen 0-0. Lippuäänestyksellä voittajaksi nousi Handelsby. Hän olikin koko sarjan voittaja. Koska häviö tuli sarjan finalistia vastaan, jatkui oma taisteluni mitalista ensin tanskan edustajan kanssa. Tämä ottelu minulle 0-3.

fullsizerender
Seuraavaksi vastassa skotlantilainen ja tarjolla pronssinen mitali.
fullsizerender-2
Pronssiottelusta voitto pistein 2-0 🙂
img_5024
Viime vuotista pokaalia lähdin puolustamaan ja se onnistui 🙂 Tyytyväinen täytyy olla erityisesti siihen, että kenellekään vastustajista en antanut yhtään pistettä.
img_4989
Joukkue Kumitessa ottelimme kovassa sarjassa Pori-Eura-joukkueella pronssia.
img_4997
Meidän Kumite joukkueeseen saatiin myös Euran Karaten Elina. Elinan vieressä Siiri, minä ja vas. reunassa Anna.
img_5014
Kilpailun kaikki mitalistit. Suomalaiset mitalistit alhaalla edessä. Ansaittu konfettisade 🙂 Hyvä Suomi! Hyvä me!
img_4983.jpg
Anna, Siiri ja minä
img_5007.jpg
Porin Shotokan tytöt Siiri, minä, Anna ja Ella

Jätä kommentti