Göteborg 12.5-14.5

Göteborgiin lähdettiin perjantai aamupäivällä. Meitä kilpailijoita lähti kolme, minä, Siiri ja Aino. 

Perjantai illalla oli ilmoittautuminen ja punnitus. Punnituksen jälkeen syötiin hyvin ja käytiin ajoissa nukkumaan. 

Kisat alkoivat meidän osaltamme noin kello 11 aikaan lauantaina. Ensin oli kata. Katassa sijoituin neljänneksi. Ottelussa vastaan tuli ensimmäiseksi entuudesta tuttu norjalainen Marian Skoglan, jonka voitin 1-0. Seuraavana tuli vastaan Siiri, ja ottelun hävisin 3-2. Pronssi ottelussa tuli vastaan myös norjalainen, ja ottelun voitin 5-0. Osallistuimme myös joukkue kumiteen ja olimme kolmansia. 

Kaikkille kilpailuihin osallistuneille annettiin liput Pohjoismaiden suurimpaan huvipuistoon liput. Ja siellä kävimme kilpailujen jälkeen. 

Ja nyt meillä on alkanut peruskuntokausi, eli nyt veivataan punttia ja hypitään loikkia paljon. Seuraavan lähdetään Kroatiaan viikoksileirille. 

Jätä kommentti